Kas siinäpä pulma? Eli tänään oli ilmaisutaitoa koulus tehdään just jotain näytelmää koulun kevätjuhlaan. Ja juhlakurssilla puhuttiin hautajaisista se pani mut miettimään: Mun isomummu kuoli kun mä olin 4-vuotias ja mä en koskan ymmärtäny sitä että isomummu olis ihan oikeesti kuollu ja kukaan ei mun kanssa käsitellykkään sitä asiaa koskaan. Jouduin itse taisteleen sen suruni kanssa ja musta tuli marttyyri sen takia ei mun mielenterveys oo sen jälkeen ollu enää entisensä silloin mä masennuin ekan kerran oikeestaan mun masennus ei oo koskan sen jälkeen loppunu varsinaisesti ja nyt 14-vuotiaana se räjähti käsiin alko viiltelyt ja itsemurha ajatukset ja yritykset. Sen viime syksyn jälkeen kun mun masennus paheni oon ollu ihan sekasin ja oon nähny itsemurha uniaki kerran näin vaan sellasta unta, että olin metsässä ja viilsin ranteet auki no juu oon yrittäny puhua mun pahasta olosta muttakun kukaan ei osaa auttaa on aika typerää että se asia sivutetaan. Ja koulussakin vaan haukutaan ja naljaillaan siitä. Toi näytteleminen on ainoa asia jonka takia elää. Juu no lopetan tältä päivältä.